The elder scrolls: Oblivion

Oblivionin portit täyttävät maailman.

Ehkä ankarin pettymykseni on ollut The Elder Scrolls: Oblivion. Tältä odotin paljon ja luin arvosteluitakin etukäteen. Kaverit olivat jälleen kehuneet ja olinhan rakastunut Morrowindiin vuosia aikaisemmin, joten mitä muuta sitä voi odottaa kuin hyvää peliä. Aikaa tutustumiseenkin oli, sillä odotin GOTY-version julkaisua ennen pelin hankintaa, mutta silti se pääsi yllättämään. Alkuun olin häikäisynyt maailman kauneudesta ja kuljeskelin ympäriinsä vailla selkeää päämäärää. Näin olin tehnyt myös Morrowindissa ja niin sitä mielestäni kuului pelata. Jossain vaiheessa sitä kuitenkin haluaa tutustua myös juoneen ja tehdä tehtäviä. Tässä vaiheessa se paljon puhuttu skaalautuva tekoäly ja maailma pilaa koko pelin. Skaalaus pitää huolen siitä että kaikki vastaan tulevat viholliset ja aseet sekä varusteet ovat suhteessa pelaajan tasoon. Eli heti alussa ei voi löytää sitä parasta miekkaa, mikä tekee muka vapaasta pelistä kovinkin rajoittuneen. Skaalaus päti tosiaan myös vihollisiin ja saman suden kanssa sai taistella henkihieverissä riippumatta siitä, oliko aloittelija vai jo hieman kokeneempi konkari. Joku kertoi minulle, että pelaan väärin ja olin rakentanut hahmoni väärin. Noh, tässähän mennään metsään jo siinä, että peliä voi pelata väärin. Eihän siinä ole mitään järkeä, että pelin väitetään antavan mahdollisuudet pelata vapaasti miten haluaa, mutta voit kuitenkin sössiä koko homman tekemällä hahmosi väärin. Miinuksista huolimatta annoin pelille useamman mahdollisuuden ja parhaimmillaan se olikin mukavaa pelattavaa. Sen vääjäämätön kohtalo oli kuitenkin poistua pelihyllystäni. Päätös syntyi kun suoritin erästä pääjuonen tehtävää. Siinä apuna oli myös tekoälyn ohjastamia sotureita. Taistelun rauhoituttua oli hiljaisempi hetki ennen portin avaamista ja uuden taistelun alkamista. Päätin käydä täydentämässä aseitani sekä juomavarastoani ennen tehtävän jatkamista. Matkalla kuitenkin tuli jälleen kerran kaikkea muuta kiinnostavaa ja tasoni nousi monta pykälää ennen kuin palasin tehtävän pariin. Oletin tietysti, että kun olin pelannut jo osan tehtävästä niin alkupään viholliset olisivat jo poissa tieltä. Väärin. Ne olivat syntyneet uudelleen ja tietysti niiden tasot olivat myös skaalautuneet minun tasojeni mukaan. Kaiken huipuksi omat apulaiseni eivät syntyneetkään uudelleen, vaan pelkästään ne viholliset. Selvisin jotenkin siitä ensimmäisestä osiosta ennen portin avaamista, mutta kun sen portin avasi ja tuli uusi taistelu niin mahdollisuuteni olivat olemattomat. Peli-iloni oli raiskattu ja poljettu roskikseen enkä palannut enää Oblivionin pariin.