maanantai 31. maaliskuuta 2014

Legendaariset pelimusiikit: NHL 95

Tässäpä pala historiaa. Änäri ysivitosta tuli kyllä pelattua hirmuiset määrät aikoinaan Segalla. Alkumusat soi vieläkin päässä välillä. Hieno peli siinä mielessä, että oli kaksi melkeimpä varmaa tapaa tehä maali. Vanhanaikainen meni lähes aina sisään ja siniviilalta suoraan syötöstä laukaus myös. Hieno peli, hieno tunnari. Vielä hienompaa oli kun löysin tuossa jokin aika sitten PC:llä toimivan SEGA version kyseisestä pelistä. Maaleja en tosin enää osannut tehä, enkä Horstia voita edelleenkään.


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Elikkäs tänään tuli pelattua Skyrim, Stalker - Shadow Of Chernobyl sekä F1 2013.

Alotetaan Skyrimillä. Morthalissa hengailin ja ihastelin yötaivasta uuden modin jäljiltä, kunnes katsoin journalia: joku oli tyrmännyt Jasparin kirjan ja pitäis mennä kertoon tää Jasparille Dawnstariin. No ei muutakuin matkaan, mukanani oli joku suolta löytynyt liskoihminen. Parisataa metriä tietä eteenpäin ja vitullinen lauma susia tuli jo iholle. Tässä vaiheessa huomasin mikä lisko on miehiään/naisiaan, pari iskua ja hemmo oli tontissa. No kyllähän itekki olin samantien kylmänä ja quickload. Ainiin, älä ota quickload jos oot modannu peliä. Työpöydälle siis mentiin, eli taas linnunrata-modin vaihto ja uudestaan peliin. Tällä kertaa olin valmiimpi, ja sudet saivat maistaa miehekästä kirvestäni. Linnunratakin oli hillitympi. Ja kaveri elossa. Jokunen metri eteenpäin ja joku mylly oli taas edessä. Tosin tällä kertaa meitä vastaan jäi vaan joku yks taikahomo (ei pahasti sanottu). No sitä päihin ja ihmettelemään mitä oli tapahtunut. Hevonen oli ainakin vaihtanut olomuotoansa toispuoleiseen, ja jotain banditteja siinä oli. Kiinnostuksen kuitenki vei kypärään pukeutunut koira:

Nooooh, ei muutaku matka jatkuu, ja kohta vastaan tulikin kasa susia jotka tuli menomatkalla lahdattua, peli ei näköjään ikinä unohda. Dawnstarin portti pikkuhiljaa häämötti, kun huomasin että peli tökki aika vitusti. No vähän tutkimista eikä tietenkään vastausta. Kai siellä sitten joku virus pyörii taustalla. Jaspar löyty, ja kerroin että vittu sää oot kirjottanu hyvän kirjan. Ei meinannu heti uskoa, mutta lupasin todistaa asian, eli Solitudeen pitäs lähtiä. Haista vittu Jaspar, en ollu menossa. Tutkimatta vielä oma mansion Whiterunissa ja pitäs lähtä Solitudeen, en ollu menossa. Toisaalta ihastelin Jasparin ääninäyttelijää, joka oli viimisen päälle herkkä, ja toki modin mukana tuoma. No siitä sitten vastakkaiselle kalliolle katteleen auringonnousua:

 Koska olin jo ollut aiemmin Dawnstarissa, niin ajattelin että ei täällä ole nähtävää, varsinkaan kun Morthalissa oli sentään alastonkylpylä. Muutama sata metriä kohti Whiterunia ja vitulliset myllyt susien kans oli tosiasia:
No joojoo, tää ei tullu ekalla screenshotilla. kuolin semmosen 10 kertaa kunnes selvisin. Eikä tää shotti oo ees siitä kun selvisin. Mutta joo, muutama mylly ja olin jossain Fort Fellhammer. Save tähän.


Sit vähän Stalkeria. Save oli areenalta, pyysin itselle myllyt ja sain ne. Tapoin pari jannuu, toisen nimi oli Swede, toinen jäi tuntemattomaksi. Tämän jälkeen areenan vetäjä ei antanut lisää matseja kun olin muka liian paska. Mitä vittua, just tappanu kaikki yköselä ja oon muka paska. En kuitenkaan haastanut riitaa koska kaveri oli niin karismaattinen. No sitten kohti seuraavaa tehtävää, jonneki maan alle pitäs mennä. Kaikki Stalkereita pelanneet tietävät että maan alle ei oo kiva mennä. Aikani etsin ulospääsyä alueelta, mutta koska oli pimeätä kuin Bloodsuckerin perseessä, niin päätin hyötyä complete modin tarjoamasta teleportista. Samalla palautin pari tehtävää ekalle mestalle, ja sitten teleport Dark Valley. Ja taas save koska jännitti liikaa.

Sitten kaveri tulikin jo kylään, ja ei muutakuin ratti kiinni pöytään ja F1 2013 päälle. Kaveri vetelikin siinä semmosia aikoja että itelä ahisti. Ja veteli myös kaikki young drivers testit kultaan. Sain steamiin achievmentin. en aio oikaista asiaa. Samahan se oli sitten itekkin jatkaa uramoodia. Aika-ajossa seittemäs. mutta eka mutkassa heti neljänneks. Ja siinä pysyttiinkin loppuun asti, ihan kiva fiilis jäi eka kisasta, voitin sentään tallikaveri Kimin. Jauhettiin vielä jotain aika-ajoja ja time attackeja, olin aika huono.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Mass Effect

Arvostelut olivat hyviä ja kaveri, jonka pelimakuun luotat kehui sitä. Juoni oli kuulemma loistava, peli oli nätti ja pelattavaa riitti jne jne. Onhan se kyllä hyvä, mutta käy myös esimerkkinä siitä kuinka hyväkin peli voidaan ryssiä täysin pelikelvottomaksi. Kyseessä on tietenkin ensimmäinen Mass Effect. Juoni kiinnosti kyllä ja olihan se ihan nättikin aikoinaan, mutta ei sitä voinut pelata. 25 gamescorea xbox-tililläni kertovat sen surullisen tosiasian, että peli jäi osaltani alkutekijöihin. Taistelua oli paljon ja se oli hirveää. Omat ukot hyppivät edessä ja suojan takana kykkiminen oli niin kökköä, että järki lähti. Viimeinen pisara oli se kun seisoin varmaan kolmattatoista kertaa siinä kuuluisassa hississä ja totesin, että onpa kyllä paskaa. Jälkeenpäin olen kuullut samankaltaisia kommentteja jopa sarjan faneilta ja ovatpa suositelleet hyppäämistä suoraan sarjan toiseen osaan. Jatko-osissa taistelu ei kuulemma ole enää niin kauheaa kuraa. Ehkä jonain päivänä nappaan trilogian alelaarista ja aloitan uudestaan siitä toisesta osasta.

Tapahtui Skyrimissä Vol.1

Riften aamunkoitteessa. Tein lähtöä kohti Whiterunia. Parit potionit olisin voinut ostaa, mutta kaupat olivat vielä kiinni. Whiterunissa minua odotti asiakirjojen väärennystehtävä sekä jonkin killuttimen varastaminen. Tiesin, että matka olisi pitkä ja vaarallinen, mutta päätin silti lähteä tien päälle jalkaisin. 

Ehdin hädin tuskin hävitä Riftenin vartijoiden näköpiiristä kun tunsin maan järisevän ja kuulin tutun äänen yläpuoleltani. Vanha kunnon Blood dragon se siellä vaani minua. Se varmasti muisti minut, sillä vain paria päivää aiemmin onnistuin luiskahtamaan sen kynsistä. Näin tilaisuuteni piiloutua kallionkoloon pois lohikärmeksen silmistä. Odottelin siellä hetken ja kun lohikäärme ei luovuttanut, niin otin jalat alleni. Juoksin metsään niin lujaa kuin pystyin ja piilouduin uudelleen. Se toimi ja lohikäärme jäi jälleen ilman suupalaa. Ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Ehdin jatkaa matkaani vain hetken, kun kuulin karjuntaa ja jämähdin paikalleni. Oli vielä sen verran pimeää, etten onnistunut paikantamaan äänen lähdettä. Viritin jouseni ja odotin. Karjunta kuului uudestaan todella läheltä. Käännyin vasemmalle kohti ääntä ja näin liikettä. Musta möykky lähestyi minua kovaa vauhtia ja oli jo yllättävän lähellä. Peräännyin ja laukaisin hätäisesti jouseni. Se oli virhe, sillä juoksusta ammuttu nuoli harvoin osuu kohteeseensa. Karhu lähestyi vääjäämättä ja koin tarpeelliseksi ottaa jalat alleni. Oli kuitenkin jo liian myöhäistä ja tunsin karhun kynsien painuvan selkääni. Tilanne vaikutti toivottomalta, mutta pelastajani oli jo näköpiirissä...